Viime viikoloppuna oli vilskettä kun russeli-neidit Kipsu ja Grimma olivat lauantai päivän meillä hoidossa.  Tytöt sopeutuivat hoitopaikkaan hienosti.  Nuorempi Grimma vietti aikaansa tutkimalla kaikki paikat läpikotaisin ja tyhjentämällä lelukorin sisällön ympäri kämppää. Siirin kanssa saivat myös ihan kivoja leikkejä aikaseksi vaikka kokoero onkin suuri. Vanhempi Kipsu halusi lähinnä vain köllötellä sylissä rapsuteltavana. Kaikki neljä typykkää tulivat enimmäkseen oikein hienosti toimeen mutta teiniraggarimme Siiri aiheutti pari rähinän poikasta mustasukkaisuuksissaan. Siirin mielestä Kipsu ei olisi saanut tulla minun lähelle saatika syliin ollenkaan. Onneksi sain kärhämät päättymään heti alkuunsa ja tein myös Siirille selväksi ettei ole sen asia päättää kuka minun syliini tulee.

Käytiin illan suussa koko porukan kesken lenkillä ja loppumatkasta Siiri ja Grimma innostuivat jotain kepinpätkää repimaan ja kohta sen jälkeen Siiri alkoi kakomaan ihan hulluna. Työnsin sormet sen kurkkuun tunnustellakseni onko sinne jäänyt kepin pala tai muuta jumiin. Sydän pomppasi kurkkuun kun tunsin kurkussa muutaman sentin pituisen kepinpalan joka oli jäänyt poikittain kurkkuun jumiin. Yritin moneen kertaan vetää tikkua pois mutta se ei liikahtanutkaan. En uskaltanut käydä repimään lujempaa etten revi toisen kurkkua auki. Siiri parka nieleskeli ja kakoi yhtenään. Onneksi oltiin jo melkein kotona, Lauri nappasi Siirin syliin ja katoi kotiin. Kotona kokeilin kurkkua uudelleen enkä enää tuntenut keppiä, olisiko syliiin nostettaessa pulpahtanut irti ja mennys alas. Siiri edelleenkin hieman yski ja nieleskeli. Soitin päivystävään eläinlääkäriin ja kyselin neuvoja. Siirin yleiskunto vaikutti hyvältä joten mitään pahempaa hätää ei ollut ja ohjeistvat antamaan pienen määrän ruokaa. Jos koira pystyy syömään normaalisti niin kurkussa ei todennäköisesti ole enää mitään ylimääräistä. Siiri pisteli ruuan menemään hyvällä ruokahalulla mikä oli hyvä merkki. Seurasin Siirin vointia tiiviisti koko illan ja pientä nieleskelyä oli illan mittaan mutta ei muuta. Tikku varmasti jätti kurkkuun hieman ikävän tunteen vaikka lähtikin irti. Typykkä vaikutti muuten kaikinpuolin hyvinvoivalta joten ei tarvinnut onneksi lähteä päivystykseen. Että osaa ihminen säikähtää melkein kuoliaaksi!

Viime viikolla uhosin että Siiriltä lähtee turkki Messarin jälkeen mutta taitaa jäädä se uhkaus toteuttamatta. Pukkasi sen verran kylmän ilman että nyt tarvitaan kaikki mahdolliset villat lämmittämään. Onneksi Siirin turkki on ollut nyt ihan mielettömän helppo. En tiedä onko syynä kuivat pakkassäät vai onko pentukarvan vaihtumisessa tapahtunut jokin käänne. Turkki ei takkuunnu juuri ollenkaan eikä karvatukkoja löydy lattioilta entiseen malliin. Myöskään lumipaakut eivät kiusaa nyt kun ollaan pakkasen puolella. Ja voi että tuo musta karvapallo rakastaa lunta ja pakkasta.  Lumessa on vaan niin ihanaa juosta ja juosta ja juosta, tunkea päätä hangen sisään, hepuloida ja piehtaroida. Iitu edelleenkin vihaa tätä keliä yli kaiken. On ne vaan niin erilaisia.

Reilun viikon pästä olisi sitten Tampereen ryhmis. Olen alkanut arpomaan viitsitäänkö lähteä sinne ollenkaan. Paikalla pitäisi olla kahdeksalta eli pitäisi lähteä ajamaan kotoa jo kuuden aikaan aamulla. Jos kelit on näin kylmät niin kylmä ratsastusmaneesi on varmasti aivan kamalan hyinen paikka. Lisäksi kuulin että meidän tuomari on erittäin kovakourainen kaveri joka on jo parille tutulle portugeesille aiheuttanut kamalat traumat rusikoimisellaan. No, aikaa on vielä harkita mitä tehdään.